top of page

Botteja blog.

botteja logo
botteja logo

Esiperehdytys chatbottien kanssa edistää sitoutumista ja vähentää epävarmuutta


Pre-onboarding with chatbots


Esiperehdytys – tietoa, tunnetta, pitoa ja vetoa

Työsopimuksen allekirjoittamisen ja ensimmäisen työpäivän välissä voi olla (usean) kuukauden aikajakso, jonka hyödyntäminen

organisaatioissa on oman kokemuksemme mukaan melko

vähäistä. Tämä aika kannattaa ehdottomasti käyttää esiperehdytykseen, sillä hyvin suunniteltu ja vuorovaikutteinen esiperehdytys hyödyttää sekä uutta työntekijää että hänet palkannutta organisaatiota.



Esiperehdytys sitouttaa ja vähentää epävarmuutta

Esiperehdytyksen tavoitteena on tukea uuden työntekijän siirtymistä uuteen työyhteisöön, poistaa työn aloittamiseen liittyvää epävarmuutta sekä tukea henkilön sitoutumista työnantajayritykseen.

Samalla rekrytointiprosessin aikana syntynyt työnantajamielikuva saa lihaa luiden ympärille. Juuri tämä vuoksi pienetkin teot, jotka vaikuttavat positiivisesti työntekijäkokemukseen jo ennen ensimmäistä työpäivää, lisäävät sitoutumista ja vähentävät poistumaa.

Näitä pieniä (ja etukäteen jaettavia) asioita on useita. Tyypillisesti ne liittyvät työsuhteen yleisiin asioihin, kuten työsuhde-etujen esittelyyn, tietoturvaan tai vaikkapa työterveyden ja koulutusten sisältöihin ja käytäntöihin. Myös tiettyjen asiakirjojen lähettäminen etukäteen tutustuttavaksi ja allekirjoitettavaksi säästää aikaa varsinaiselta perehdytykseltä. Esiperehdytysvaiheessa kannattaa lisäksi kysäistä palautetta rekrytointiprosessista, kun ajatukset ja ennen kaikkea siihen liittyvät tunteet ovat vielä tuoreessa muistissa.



Chatbotit mahdollistavat matalan kynnyksen esiperehdytyksen

Uusi työntekijä kaipaa perehdytyksessä informaation lisäksi toimintoja, jotka pohjautuvat vuorovaikutukseen – liittyivät ne sitten oppimiseen tai vaikkapa kollegoihin tutustumiseen.


Yhtä varmaa on se, että hyvin harvat HR-järjestelmät on suunniteltu aidon vuorovaikutuksen pohjalta, joten aito työntekijälähtöisyys vaatii ketteriä ratkaisuja, joita chatbotit tarjoavat. Ja esiperehdytys on mitä otollisin vaihe työntekijäpolulla bottien hyödyntämiselle: luomaan positiivista tunnesidettä uuteen työpaikkaan sekä mahdollistamalla ”kevyen orientaation” uusiin tehtäviin. Boteilla saa rakennettua erittäin kustannustehokkaan ja henkilöstöä vahvasti sitouttavan automatisoidun digitaalisen esiperehdytyksen.



Case: kesätyöntekijöiden esiperehdytys boteilla

Vuoden alku on perinteisesti kiireistä aikaa kesätyöntekijöiden

rekrytoinnissa. Kilpailu osaajista kovenee vuosi vuodelta, sillä osaavat

kesätyöntekijät ovat sujuvan kesäloma-ajan edellytys.

Mutta miten pidät valitsemasi kesätyöntekijät, jotka ovat todennäköisesti hakeneet ja tulleet valituiksi myös muualle? Valinnan ja ensimmäisen työpäivän välissä, kun voi olla kuukausienkin mittainen ajanjakso.


Comentarios


Los comentarios se han desactivado.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella saadaksesi lisätietoja palveluistamme ja kuinka voimme auttaa työntekijöitäsi.

Kiitos viestistä!

Olemme pikimmiten yhteyksissä :)

Luotettava Kumppani
LinkedIn

Contact us:
Email:
info@botteja.fi

 

Telephone:
+358 040565606

Visiting address:
Fritalantie 13, Ulvila

Electronic invoicing information:

Botteja Oy (Y-tunnus 2959860-8)
Verkkolaskuosoite 003729598608
Operaattoritunnus 003708599126
Välittäjä Open Text Oy

bottom of page